Etsi
Lahti 2018
Kokonaisturvallisuus 2018 messujen yhteydessä järjestettiin Päijät-Hämeen 7-9 luokkalaisten kokonaisturvallisuuden kehittämis- ja koulutushanke, jossa oppilaille pidettiin kaikissa kouluissa oppitunti kokonaisturvallisuudesta. Oppilaat osallistuivat  valtakunnalliseen kokonaisturvallisuuden nettitietokilpailuun. Tämän jälkeen  7.9.2018 oppilaat kuljetettiin kaikista Päijät-Hämeen kunnista ja kaupungeista Lahden Messukeskukseen, jossa he suorittivat mobiilitehtäväkierros eri näyttelyosastoilla. 

Tehtäväkierros oli myös jokaisen messukävijän mahdollista toteuttaa lataamalla QR-koodi mobiililaitteeseen sisäänkäynnissä. Tehtäväkierrokseen sisältyi 10 monivalintatehtävää eri osastoille.

Tampere 2015
Security Track Kokonaisturvallisuuden tietotaito-ohjelmaa on toteutettu vuodesta 2012 lähtien. Vuonna 2015 kuljetimme yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa 5000 oppilasta Kokonaisturvallisuus 2015-messuille. Siellä tehtäväkierto toteutettiin vielä paperiversiona.

Etelä-Savo 2016
Toteutimme ensimmäisen maakuntatapahtuman Mikkelissä. Tapahtumaan kuljetettiin Etelä-Savon maakunnasta 3800 oppilasta ja osallistuvan oppimisen alueen toteutti  30 järjestöä, viranomaista ja toimijaa.
Security Track -maakuntatapahtuma muodostui viidestä osasta:

1. Koululaisten ja opiskelijoiden kokonaisturvallisuuden nettitietokilpailut 
Kilpailuun osallistui yli 2000 oppilasta koko maasta.
Kilpailun voitti Maria Jokinen 8i Pikkolan koulusta Kangasalta, vastausprosentti 84,39,   toiselle sijalle tuli Viivi Utriainen 8A Riistaveden koulusta Kuopiosta vastausprosentti 82,54 ja kolmanneksi Essi Korkalainen 9B Kalevankankaan koulusta Mikkelistä vastausprosentti 82,14 . 

2. Kilpailut Security Track - kokonaisturvallisuuden rastiradalla
Kilpailuihin osallistui 67 joukkuetta.    Koulujen loppukilpailun voitti Mikkelin urheilupuiston koulun joukkue numero 94,    toiseksi tuli Anttolan yhtenäiskoulun joukkue 2 ja kolmanneksi Mikkelin lukion joukkue 1 .

Perheiden kilpailun voitti tiimi Kananpojat, toiseksi tuli tiimi Häkkinen ja kolmanneksi tiimi Lepikko.

3. Osallistuvan oppimisen alue
Käytännön opetusta ja ohjausta annettiin omien kokonaisturvallisuuden tietojen ja taitojen kehittämiseen.

4. Näytösalue
Tapahtuma-alueella toteutettiin havaintoesityksiä ja näytöksiä, jotka antoivat virikkeitä kokonaisturvallisuutta kehittävään toimintaan. 
Näytöslavalla esiintyi  2.9.  mm. Varusmiessoittokunnan showband.

5. Etelä-Savon kokonaisturvallisuuden foorumi
1.9.2016 järjestettiin foorumi, joka käsitteli yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja Etelä-Savon maakunnan näkökulma huomioon ottaen. Foorumin kohderyhmänä olivat yritykset, viranomaiset, järjestöt ja asiasta kiinnostuneet.

Asikkala 2017

Asikkalassa järjestimme marraskuussa 2017 ensimmäisen kuntakeskustapahtuman, jonka tavoitteena oli koeajaa  maakuntien toimintamalli, joissa etäisyydet ovat liian pitkät yhden tapahtuman järjestämiseen.
Asikkalassa päivän tapahtuman kohderyhmänä olivat perusopetuksen 7-9 luokat, lukio ja Koulutuskeskus Salpauksen luonnovaran opiskelijat sekä perheet.
Tapahtuma onnnistui erittäin hyvin. Yli 600 oppilasta ja opiskelijaa sekä yli 500 perheen jäsentä osallistui tapahtumaan.